Etelävartiointi Oy

Yrityksille Suunnatut Palvelut

Etelävartiointi valvoo yritystänne, oli kyseessä sitten toimisto, teollisuus, myymälä, satama, pk- tai suuryritys, joko etäältä hälytyskeskuksestamme tai suoraaan vartijan toimesta.

Vartiointi on meistä paljon muutakin kuin vain turvallisuudesta huolehtiminen. Vartiointi on palvelutyötä, josta hyötyy Teidän lisäksi myös asiakkaanne!

JOKAINEN ASIAKAS ON YKSILÖLLINEN

Hälytyskeskus Valvomo

Hälytyskeskuksemme sijaitsee Kirkkonummen Jorvaksella ja siellä työskentelevä henkilökuntamme valvoo yritystänne, joko etäältä tai tarvittaessa paikalle lähetettävällä vartijalla.

Kun hälytys saapuu hälytyskeskukseen ilmoittaa järjestelmä hälytyksestä vartijalle, joka riippuen Teidän kanssa tehdystä sopimuksesta joko lähettää paikalle lähin vartija tai yrittää tavoittaa yhteyshenkilöä.

Hälytyskeskuksessamme työskentelee kaksikielinen henkilökunta.

Alkuun

Hälytysvalmius 24h

Hälytyskeskuksella on tukenaan paikallisesti sijoitetut vartijat Hangossa, Tammisaaressa, Karjaalla ja Kirkkonummella. Oman toiminta-alueemme ulkopuolella käytössämme on yhteistyökumppaneiden henkilökuntaa. Näin pystymme takaamaan nopean vasteajan.

Nopea vasteaika takaa henkilökuntanne työturvallisuuden, vuorokauden ympäri

Alkuun

Piirivartiointi Piiri

Piirivartija liikkuu piiriautolla kiertäen Teidän yrityksenne tiloja, sopimuksesta riippuen joko sisällä tai ulkona, varmistaen että paikalla olevilla henkilöillä on oikeus oleskella tiloissa, varmistaa että kiinteistön ovet ja ikkunat ovat kiinni ja lukittuna sekä muita Teille tärkeitä asioita (esim. kiinteistötekniikka) ja suorittaa sen jälkeen tarvittavat toimenpiteet.

Piirivartijamme huolehtii kiinteistöstänne työajan ulkopuolella.

Alkuun

Paikallisvartiointi Paikallisvartija

Paikallisvartiointi on yhdessä kohteessa suoritettavaa valvontaa. Vartija voi olla paikalla joko osan vuorokaudesta tai ympärivuorokautisesti. Paikallisvartijan tehtäviin kuuluu yleinen valvonta sekä uhkatilanteisiin puuttuminen.

Vartija ylläpitää yrityksenne yleistä turvallisuustasoa, varmistamalla esim. hätäpoistumisteiden kuntoa ja korjaamalla/ilmoittamalla etukäteen paloturvallisuutta vaarantavat seikat.

Palvelun voi pitkälle räätälödä Teidän toiveiden mukaiseksi. Vartija voi huolehtia myös esim. liputuksesta.

Paikallisvartijalla vapautatte henkilökuntaa omiin tehtäviin.

Alkuun

Aluevartiointi Aluevartiointi

Aluevartioinnilla tarkoitetaan yhtä tai useampaa vartijaa jotka partioivat keskeytyksettä määrätyllä alueella. Alueen yritykset jakavat yhdessä kustannukset.

Näin saadaan kokonaisvaltainen vartiointi minimikustannuksin.

Aluevartiointi on tehokas tapa ennalta ehkäistä esim. töhrimistä.

Alkuun

Satamaturvallisuus

Etelävartiointi Oy:llä on 24 tuntia vuorokaudessa valmiudessa ISPS turvapäällikkö pätevyyden omaava turvapäällikkö. Etelävartiointi Oy:n turvapäällikkö toimii tällä hetkellä turvapäällikkönä satamien varsinaisen turvapäällikön ollessa estyneenä hoitamaan tehtäviään.

Alkuun

Myymälävartiointi Kauppavartiointi

Kauppavartija luo turvallisen työskentely-ympäristön henkilökunnalle sekä ostoympäristön kaupan asiakkaille. Kauppavartija ehkäisee näpistelyä ennalta jo pelkällä läsnäolollaan, ja suorittaa tarvittavat toimenpiteet jos/kun näpistely tai ryöstö tapahtuu.

Kauppaturvallisuustehtävissä vartijan palveluhenkisyys korostuu. Valvonnan lisäksi vartija auttaa sekä kaupan henkilökuntaa että asiakkaita oman kykynsä mukaan.

Virkapukuisen kauppavartijan lisäksi voidaan valvontaa tehostaa siviilipukuisella ns. myymäläetsivällä.

Haluamme painottaa tuottavuuteen. Haluamme näyttää, että myymälävahtimestarina toimivalla turvallisuusalan ammattilaisella on positiivinen vaikutus kaupankäynnin onnistumiseen, sekä myös osuutensa liikkeen tuoton kasvattamiseen.

Alkuun

Vastaanottopalvelu

Vastaanottovirkailija nostaa yrityksenne palvelutason näyttävyyttä ja tehokkuutta. Turvallisuudesta huolehtimisen lisäksi, hän vastanottaa yrityksenne vieraita, hoitaa avainrekisteriä ja kulunvalvontaa.

Vastaanottovirkailija on yrityksenne edustava käyntikortti. Hän omaa kielitaidon ja asianomaisen koulutustason.

Alkuun

Järjestyksenvalvonta Järjestyksenvalvonta

Järjestyksenvalvonta alkaa onnistuneesta suunnittelusta. Kokemuksemme riittää tarvittaessa isonkin tapahtuman järjestämiseen.

Järjestyksenvalvoja huolehtii kohteen yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia toimialueellaan.

Ammattitaito ja asiakaspalveluhenkisyys ovat seikkoja, joihin panostamme tehtäviä hoitaessamme.

Järjestyksenvalvoja on onnistuneen tilaisuuden konsultti.

Alkuun

Arvokuljetus

Tehokkaasti toimivat kuljetuspalvelut varmistavat käteisvarojen turvalliset ja nopeat siirtymiset yrityksen ja pankin välillä.

Alkuun

Tarjouspyyntö

Yrityksen nimi Yhteyshenkilön nimi Osoite Sähköposti Puhelinnumero
Yrityksen muoto Olemme kiinnostuneet
Hälytysvalmius
Hälytysvalvontalaitteet
Kameravalvonta
Piirivartiointi
Paikallisvartiointi
Vastaanottopalvelu
Muu

Vapaa tekstikenttä

© 2007 Etelävartiointi Oy WebMail